Ainutlaatuinen elokuvaelämys Joutsan Kinoon maaliskuussa
Joutsan Kino juhlistaa 40-vuotista taivaltaan kunnallisena elokuvateatterina lauantaina 23. maaliskuuta ainutlaatuisella mykkäelokuvakonsertilla ”Isoäitini – My Grandmother”, säestäjänä Cleaning Women. Tänä vuonna tulee myös kuluneeksi 110 vuotta ensimmäisestä elokuvaesityksestä Joutsassa.
Isoäitini on hulvaton ja säälimätön satiiri, joka yhdistää amerikkalaista slapstick-komediaa, neuvostoliittolaista montaasielokuvaa sekä innovatiivista elokuvatekniikkaa ja surrealismia. Georgiassa 1929 valmistunut elokuva kiellettiin Neuvostoliitossa 40 vuodeksi heti valmistumisensa jälkeen. Elokuvassa köyhä byrokraatti menettää työnsä valtion virastossa. Hänen tuhlaileva ja huoletonta elämää viettävä vaimonsa uhkaa avioerolla ja uusi työ on saatava välittömästi. Avuksi on löydettävä ”isoäiti” eli ”suojelija”, mikä johtaa byrokraattimme vain uusin pulmiin.
Esitystä säestävä Cleaning Women on itsetehdyillä soittimilla operoiva yhtye, joka on toiminut jo 25 vuotta samalla CW01, CW03 ja CW04 -siivoojarobottikokoonpanolla. Omaperäisten ja energisten keikkojen lisäksi yhtye tunnetaan myös mykkäelokuvasäestyksistä, joita kolmikko on esittänyt jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan monenlaisilla areenoilla ympäri maailmaa. Joutsaan saapuva Isoäitini -elokuvasäestys tehtiin alun perin Tromssan mykkäelokuviajuhlien tilauksesta vuonna 2016, jonka jälkeen sitä on esitetty täysille katsomoille mm. Sodankylän elokuvajuhlilla ja Telluriden elokuvajuhlilla Coloradossa Yhdysvalloissa viime syksynä. Visuaalisesti ainutlaatuinen Isoäitini -elokuva yhdistettynä Cleaning Womenin pieteetillä sovitettuun musiikkiin tarjoilee ainutlaatuisen elokuvakokemuksen, jonka voi kokea täysipainoisesti vain paikan päällä
Elokuvanäytökset alkoivat Joutsassa 110 vuotta sitten helmikuussa 1914, kun työväenyhdistys vuokrasi työväentalon Terijoen elävien kuvien teatterille. 1946 Laitisen perhe alkoi esittämään elokuvia entisessä Suojeluskuntatalossa, Jukolassa. Seuraavana vuonna Mannerheimin Lastensuojeluliitto käynnisti oman elokuvateatterinsa samoissa tiloissa. Laitiset rakennuttivat 1953 uuden Joutsan Kino- nimisen elokuvateatterin, joka oli toiminnassa n. 20 vuotta. Kunnan omistaman Joutsan Kinon ensimmäinen näytös järjestettiin marraskuussa -83. Kinon toiminnassa on ollut mukana vuosien aikana kymmeniä henkilöitä koneenkäyttäjinä, lipunmyyjinä ja ovihenkilöinä, pääosin vapaaehtoisina – osa jo 40 vuoden ajan.
”Isoäitini” mykkäelokuvakonsertti toteutetaan yhteistyössä Georgian kansallisen elokuvakeskuksen kanssa.
KUVA: Cleaning Women, kuvaaja Perttu Saksa