Kotiseutuyhdistys ja Joutsan kunta ovat sopineet kunnanhallituksen päätöksellä yhteistyöstä vuoden 2024 Joutsan Joutopäivien järjestämiseksi. Tulevan kesän Joutopäivät järjestetään viikonloppuna 6.7. -7.7.2024 pääasiallisesti Talomuseon alueella.
52-vuotiaat Joutopäivät jatkavat viime kesänä luotua konseptia. Luvassa on mm. paikallistuotteiden markkinat, perinnenäytöksiä, ohjelmaa lapsille, Riihidisko, musiikkia, kisailuja, yhdessä olemista ja tekemistä. Yhteisöllisyys, sekä joutsalainen monipuolinen ja rikas kulttuuri ja esiintyjäkaarti ovat perinteisen tapahtuman keskiössä tänä vuonna.
Lauantai-iltana Talomuseon bändeillä on kaikilla joutsalaistaustaa. Illan aloittaa Topi Suurosen ”Joutsan entisistä nuorista” kokoamat muusikot. Pääesiintyjä, Joutopäivillä ja Joutsassa usein aikaisemminkin esiintynyt, legendaarinen Martti Servo ja Napander nousee nyt Talomuseon katetulle lavalle ensimmäistä kertaa. Illan päättää Jani Partisen johtama cover-yhtye J. Partynen eXperience.
Sunnuntaina Talomuseon valtaavat lapset ja perheet, joille on tulossa omaa ohjelmaa yhteistyössä paikallisten järjestöjen kanssa. Illansuussa Talonmuseon lavalle nousee Talkooteatteri uudella tuotannollaan. Päivän päätteeksi Joutopäivät siirtyy Talomuseolta Haihatuksen MusaSunnuntaihin.
Päätapahtumaviikonloppua seuraa Joutoviikko, joka kutsuu paikallistoimijoita järjestämään tapahtumia ja tempauksia omissa tapahtumapaikoissaan pitkin Joutsaa. Joutoviikon tavoitteena on koota yhdelle tarjottimelle paikalliset elämyspalvelut ja kiinnostavat käyntikohteet. Joutoviikon aktiviteetit kerätään yhteiseen menovinkki-kalenteriin ja ne pääsevät osaksi Joutopäivien yhteismarkkinointia.
Joutsan kunta tukee vuoden 2024 Joutopäiviä 20 000 eurolla.
Lisätiedot:
Joutsan Kotiseutuyhdistyksen pj. Arto Hölttä arto.holtta@pp.nic.fi, p. 040 509 0128