Joutsan Joutopäivät 6.-7.7.2024
SAAPUMINEN

SAAPUMINEN

Joutsan Talomuseo

Osoite:

Museotie 2
19650 Joutsa

Talomuseo on Joutsan kirkonkylällä, Koiravuoren alueella. Nelostieltä voi ohjaksi ottaa Haihatuksen ruskeapohjaisen, hannunvaakuna-matkailukohdeopasteteen. Haihatuksen kohdalta Jousitietä jatketaan vielä noin 500 metriä eteenpäin, ja käännytään Museotielle oikealle. 

Haihatuksen pihasta kulkee myös heinäseiväskuja, mitä pitkin pystyy kulkemaan jalan talomuseolle.

Etelästä tultaessa kannattaa ajaa Joutsan risteyksen ohi ja kääntyä oikealle vasta Pertunmaantielle ja sieltä opasteita seuraten perille.

Tutustu Talomuseon karttaan Joutsan kotiseutuyhdistyksen sivuilla. Kuvaan pääset tästä linkistä.

Taidelaitos Haihatus

Osoite:

Jousitie 68-70
19650 Joutsa

Haihatus on Joutsan kirkonkylällä, Koiravuoren alueella. Nelostieltä lähtien perille pääsee seuraamalla ruskeapohjaista, hannunvaakuna-matkailukohdeopastetta. Etelästä tultaessa kannattaa ajaa Joutsan risteyksen ohi ja kääntyä oikealle vasta Pertunmaantielle ja sieltä opasteita seuraten perille. Parkkipaikat autoille, moottoripyörille ja fillareille löytyvät alueen keskeltä, ja niille pitää ajaa alueen läpi. Pyydämme siis noudattamaan varovaisuutta.

KITA sijaitsee nelostien kyljessä, kahvila-ravintola Huttulan alapihalla. Parkkipaikat löytyvät Huttulan edestä, josta lähtee opastettu kävelyreitti näyttelytaloon.

 

Matkaa KITAN ja Haihatuksen välillä on parisen kilometriä.

  • Helsinki 200 km
  • Kuopio 185 km
  • Jyväskylä 70 km
  • Lahti 100 km
  • Tampere 175 km

 

Tutustu lisää Haihatukseen heidän verkkosivuillaan. Pääset sinne tästä linkistä.

Kuljetukset tapahtuma-alueelle

Joutopäivien lauantain liikkumista kylältä Talomuseolle on helpotettu Joutobussi-kuljetuksella: 

Pankkiaukio <–> Talomuseo


Voit olla huoletta jouten, sillä Joutobussi liikennöi aikataulutetusti useita kertoja päivässä kylän ja Talomuseon välillä päivätapahtumaan, sekä rokkikansan iloksi koko illan!


– Joutobussin ansiosta voit jättää auton kotiin tai kylille – tämä ehkäisee museon päässä parkkipaikan ruuhkaantumista ja helpottaa liikenteenvalvontaakin. Bussilla pääsee näppärästi myös illan konserttiin ja sieltä pois – suoraan illan jatkoklubille Ravintola Huttulaan, kertoo liikennöitsijä Kari Åkman ja jatkaa:


– Lauantaipäivän lähtöajat ovat ohjeellisia. Mikäli tarvetta on, kyydit kulkevat sujuvasti nonstoppina myös päivällä. Joutobussin lähtö- ja saapumispysäkki on Pankkiaukiolla ( Länsitie 8 ).
Katso tarkemmat aikataulut ja hinnasto:

INFO