Kunnanhallituksen päätöksiä maanantain 19.2. kokouksesta

Joutsan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 19.2. Alta voit lukea yhteenvetoa päätöksistä. Kokouspöytäkirja julkaistaan pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen nettisivuillamme. www.joutsa.fi/kunta-ja-hallinto/esityslistat-poytakirjat/.


Yhdystie kaavamuutos kaduksi
Päätösehdotus hyväksyttiin.

Joutsan kirkonkylän osayleiskaava
Kunnanhallitus päätti osaltaan hyväksyä kaavaehdotuksen ja esittää kunnanvaltuustolle Joutsan Kirkonkylän osayleiskaavan hyväksymistä.

Valtuustoaloite / Jousen kuntosalin lukukausimaksujen maksamisesta kunnan testamenttivaroista Kunnanhallitus päätti lähettää aloitteen hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkan valmisteltavaksi.

Valtuustoaloite / Valtuuston toiminnan jämäköittämisestä ja arvostuksen nostamisesta tasolle, joka sille perinteisesti kuuluu
Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen valtuuston puheenjohtajistolle valmisteltavaksi. Kalle Willman jätti asiassa eriävän mielipiteen.

Yllä mainittujen lisäksi kokouksen asialistalla oli kaksi lausuntopyyntöä hallinto-oikeudelle. Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle päätettiin lähettää päätösehdotusten mukaiset lausunnot.

Lisätietoa päätöksistä
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen
Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Asioiden valmistelijat